tiistai 19. helmikuuta 2019

Pikkujoulut!

Kristerin työnantaja järjesti pikkujoulut Ruotsin Sälenissä joulukuun puolessa välissä.
Kaikki oli tervetulleita, myös Avecit ja työnantaja maksoi KAIKEN!
 
Kaikki asuu kuulemma Borlängen lähettyvillä jossa työnantajan pääkonttori sijaitsee.
Paitsi Krister joka asuu Haaparannalla, 930 km:n päässä Borlängestä.
Ja matkaa Säleniin Haaparannalta on vaatimattomat 990 km.
 
Mutta kun työnantaja sanoi, että se maksaa kaiken, se myös tarkotti sitä.
 
Meidän matka alkoi ajo omalla autolla kotoa Luulajan lentokentälle josta otettiin lento Tukholmaan.
 
 
Jo tässä vaiheessa olin puolikuolleena, sillä olin valvonut yön potemassa oksennustautia.
Vielä tunti ennen matkaan lähtöä meinasin perua koko matkan, mutta lähdin kuitenkin reissuun.
Onneksi lähdin, sillä illalla olin jo hyvässä kunnossa.
 
Arlandan parkissa odotti Kristerin viikkoa aikaisemmin jättämä työantajan auto jolla ajettiin pääkönttorille Borlängeen.
Krister jätti auton sinne ja me hypättiin Kristerin kahden työkaverin kyytiin.
Ajettiin kimpassa Borlängestä Säleniin.
 
Sälenissä meille oli varattu huone Högfjällshotellet i Sälenissä.
 
 
Se on yksi hienoimmista hotelleista joissa olen yöpynyt.
Ihanan tunnelmallinen, siisti ja hyvä palvelu.
 
Ilapäivä ja ilta meni hyvän ruoan, juoman ja ihmisten seurassa.
Paljon uusia ihmisiä enkä muista kuin ehkä parin henkilön nimen.
Mutta edellisen yön nukkumattomuus alkoi verottamaan ja kahden jälkeen oltiin jo kummatkin syvässä unessa ihanan pehmoisissa sängyissä.
 
Aamulla olisi nukuttanut vaikka kuinka, mutta kahdeltatoista alkoi piiitkä kotimatka.
 
 
Ensin bussilla hotellilta Moraan.
Morasta junalla Uppsalaan jossa junan vaihto Luulajaan.
 
Matka Uppsalasta Luulajaan kesti 13 tuntia yöjunalla ja onneksi olin varannut meille paikat makuuvaunusta.
Meillä oli oma hytti jossa nukuttiin hyvin koko matka.
Hytissä oli jopa oma vessa, ihan luksusta.
 
 
Lipun hintaan kuului myös aamiainen junassa ja se syötiin ennen kun tultiin Luulajaan klo 10 aamupäivällä.
Rautatieasemalta otettiin paikallisbussi lentokentälle jossa meidän auto odotti parkissa.
Kotona oltiin n. klo 13 ERITTÄIN väsynneinä.
Sanoinkin Kristerille, että tämä taisi olla eka ja viimeinen pikkujoulut joihin matkustetaan 1000 km / suunta.
 
Vaikka paikka oli todella hieno ja olen erittäin kiitollinen Kristerin työnantajalle joka kustansi kaiken, niin kyllä se oli hiukan liian pitkä reissu yhden illan yhdessäolon takia.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Käsitöitä!

Heippa vaan kaikille!
 
Kuten nyt olette jo varmaan tässä vaiheessa tajunneet, olen kova kutomaan.
Kudon omaan käyttöön, ystäville ja läheisille, hyväntekeväisyyteen ja myyntiin asti.
Ajattelin tehdä ihan oman blogin mun käsitöille.
Sinne laitan ainoastaan käsitöistä juttua ja kuvaa.
Sieltä voi ostaa ja tilata käsitöitä, mutta myös hakea inspiraatipta omiin käsitöihin.
 
on blogin nimi ja olen jo laittanut muutaman postauksen sinne.
 
Tervetuloa sinne lukemaan mun käsitöistä.
Tämä blogi säilyy blogina jonne kirjoitan meidän arjesta, elämästä ja mitä kaikkea se tuo tullessaan.

tiistai 12. helmikuuta 2019

I´m back!

Mitä tapahtui?
Hävisin linjoilta 1,5 kuukaudeksi.
 
PALJON on tapahtunut:
 
1. Oli Joulu
2. Oli Uusi Vuosi
3. Käytiin sukuloimassa Luulajassa
4. Krister lomaili 6 viikkoa
5. Huomattiin kosteusvaurio vessan lattiassa ja jouduttiin evakkoon (jossa ollaan edelleen)
6. Tassu-kissan kunto romahti ja se jouduttiin lopettamaan
7. Mun pyörä varastettiin
8. Kummatkin autot kieltäytyy toimimasta
9. Tammikuussa oli -30 astetta pakkasta lähes päivittäin => autot ei toimi
10. Olen taistellut viranomaisten kanssa työttömyyskorvauksista joita en ole saanut vieläkään (jäin työttömäksi 1.11.2018)
 
Lupaan avata jokaista kohtaa vähän enemmän paremmalla ajalla, mutta nyt on vähän niin kuin liikaa.
 
See ya!