tiistai 9. lokakuuta 2018

Juuri kun pääsin kehumaan!

Kun viime viikolla ehdin kehua tätä asuinaluetta rauhalliseksi, niin nyt mun on peruttava sanani.
Viime pe/la yö oli nimittäin melkoista rumbaa kun paikalle tuli ambulanssi ja kaksi poliisiautoa.
 
Olin käynnyt Bellan kanssa yötä vasten lenkillä, kello oli vähän päälle 21, ehkä lähemmäs 22. Parkkipaikan kohdalla kuulin naisen ääntä.
Kuulin, että ääni oli humalainen ja ajattelin että porukkaa on lähdössä baariin.
Kun tulin pihalle näin että siellä oli meidän yläkerran naapuripariskunta, tuhannen päissään, tulossa pihan poikki kotia.
 
Nehän tuli heti Bellaa moikkaamaan, mutta Bella reagoi negatiivisesti; murisi, näytti hampaita ja alkoi haukkumaan.
Olin ihan häkeltynyt, ei Bella ikinään käyttäydy noin!
 
Ne tuli samaan aikaan rappukäytävään mun kanssa ja nainen meinas oikein tulla meille sisälle asti.
Hoki vaan, että rakastaa koiria mutta nyt hän ja mies haisee alkoholille.
-Joo joo, kaikki hyvin! Toistin ja paiskasin oven kiinni naisen nenän edestä.
 
Ei mennyt kuin puoli tuntia kun yläkerrasta alkoi kuulua tappelun ääniä.
Pian muija heitettiin ulos asunnosta (ainakin luulen että näin kävi äänistä päätellen).
 
Siitä alkoi jumalaton huuto ja oven hakkaaminen rappukäytävässä.
Välillä se nainen itki, välillä raivosi ja välillä vannosi rakkautta *huoh*
 
Vähän vailla puoltayötä tuli ambulanssi.
En tiedä kuka sen soitti.
Puoli yhdeltä tuli kaksi poliisiautoa.
 
Ambulanssi lähti tyhjänä, nainen laitettiin toiseen poliisiautoon.
Muuta en nähnyt, en tiedä veikö ne äijänkin vai jäikö se kotia.
 
Tappelu oli ensimmäisen parvekkeen asunnossa. Me asutaan toisen parvekkeen alakerrassa. Meidän rappukäytävässä on siis neljä asuntoa.
 
Jututin alakerran naapuria ja hän kertoi, että tämä ryyppäävä ja tappaleva pariskunta on kuulemma saanut häädön.
Ovat kuulemma harrastaneet tätä möykkäämistä pidemmän ajan jolloin naapurit on tehnyt niistä valituksia ja häätö on tullut.
Hyvä näin sillä en todellakaan ala kuuntelemaan moista p***kaa joka viikonloppu.
 
Kuukaisi ehdittiin siis nauttia hiljaisesta ja rauhallisesta naapurustosta ennen kuin totuus iski päin naamaa.
Toivotaan kuitenkin, että tilanne rauhottuu jos ne todellakin on saanut häädön ja asuntoon muuttaa rauhallista sakkia.
Jos ei, niin sit pitää alkaa kattomaan uutta asuntoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti