lauantai 17. marraskuuta 2018

Hienossa ravintolassa!

Kun Krister tuli kotia viime viikonloppuna se oli ensimmäinen viikonloppu kun se sai olla vain ja ainoastaan kotona.
Tällä kertaa meidän ei tarvinut lähteä minnekään kunten esim. Muhokselle jossa ollaan käyty joka kerta kun Krister on ollut kotona.
 
Mulla oli kuitenkin pieni idea yhteisestekemisestä jonka heitin ilmaan Kristerille ja Jesperille.
Ehdotin että käytäisi jossakin syömässä pitkän kaavan mukaan.
Ravintolassa jossa saadaan alkupalat, pääruoka, jälkiruoka ja hyvää viiniä.
Laitetaan ykköset päälle ja kuljetaan taksilla.
 
Olin bongannut jo aikaisemmin Ravintola Flat Ironin täällä Haaparannalla ja ehdotin sitä.
Krister ja Jesper oli heti mukana ideassa ja päätettiin, että perjantaina mennään ulos syömään.
 
 
Meillä oli todella hieno ilta.
Ruoka oli hullun hyvää, tunnelma ravintolassa hieno ja palvelu loistavaa.
Mentiin bussilla ja tultiin taksilla.
 
Hienoa on se, että meillä on bussipysäkki n. 50 metrin päässä meiltä kotoa.
Bussi maksaa aikuisilta 12 kr ja lapsilta 6 kr / suunta.
Toki se kulkee vain arkisin ja viimeinen bussi meiltä kylille menee n. klo 17:30.
Mutta se, että päästään bussilla kylille vaivatta on iso asia meille.
 
Meillä oli hieno ilta kun saatiin olla yhdessä koko perhe.
Sovittiin, että näitä iltoja pitäisi olla vähintään kerran kuukaudessa ja seuraava on rouluruoan merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti