Vuoden viimeinen kuukausi on jo täällä, joulukuu.
Aika uskomatonta vautia nämä päivät etenee.
Pitää ihan muistella mitä marraskuussa tuli tehtyä.
Päällimmäiseksi tulee mieleen jatkuva vesisade ja pimeys.
Koko marraskuu satoi ja satoi.
Ulkona ja sisällä oli niin pimeää ettei tiennyt oliko aamua, päivä, ilta vai yö.
Oikeasti se alkoi masentamaan oikein kunnolla, eikä valoa ole näkyvissä vieläkään, joulutunnelmasta puhumattakaan.
Käytiin aika monesti ulkona syömässä joista postasin tännekin jonkin verran kuvia.
Paras ilta oli yksi sateinen perjantai-ilta kun käytiin koko perheen voimin syömässä hienossa ravintolassa.
Viimeinen ravintolakeikka marraskuussa vei meidät IKEAlle syömään jouluruokaa.
Joka oli tietysti todella hyvää.
BTW, tämä vuosi oli viimeinen vuosi kun Jesper söi lasten hintaan.
Sisustin uutta kotia nyt kun kaikki tavarat Muhokselta on tuotu tänne.
Koska myytiin ja hävitettiin paljon vanhoja huonekaluja muuton yhteydessä ostettiin jonkin verran uutta tavaraa, pääsääntöisesti varastointitilaa.
Hyllyjä ja tauluja on ripustettu seinille, verhot on saatu ylös ja uutta joulukoristetta hankittu (oli pakko päivittää varasto 2020-luvulle).
Lupaan laittaa kuvia kunhan saadaan valoisempia aikoja.
Käytiin monta kertaa Luulajassa.
Haettiin ja vietiin Krister lentokentälle ja käytiin anomassa Jesperille ja mulle henkilötodistukset.
Kristerille tapahtui suuria kun työnantaja ilmoitti, ennen koeajan päättymistä, että se saa vakkarisopparin.
Lisäksi se sai 3000 kr:n palkankorotuksen!
Voiko ihminen ja koko perhe olla onnellisempi ja ylpeämpi?
Loppujen lopuksi marraskuu oli hyvä kuukausi ja yritettiin tehdä kivoja asioita yhdessä vaikka sää ei suosinut ulkoilua muuta kuin pakolla kun piti käyttää Bellaa lenkillä.
Nyt virittäydytään joulutunnelmaan ja parasta joulukuussa tulee olemaan se, että Krister on neljä (!) viikkoa kotona palkallisella lomalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti